Bremen, Saksa – Parhaat top 10 nähtävyydet

Bremen, Saksa
Bremen
Photo Credits: paco.esteban
Distribution license for the photo



Bremenin satamakaupunki on reilun puolen miljoonan asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Saksan luoteisosassa. Weser-joki virtaa kaupungin läpi, ja se on näkyvä osa Bremenin kaupunkikuvaa. Lähialueet lukien mukaan akselilla Bremen-Oldenburg, metropolialueen väkiluku nousee lähes 2,5 miljoonaan. Keskiajalla toimiviin hansakaupunkeihin kuuluvasta Bremenistä löytyy vanhoja rakennuksia ja katuja, mutta myös nykyaikaisia huvittelupaikkoja ja teollisuutta. Merenkulku, satamatoiminta, elintarvikkeiden ulkomaanvienti ja pitkälle kehitetyn teknologian huipputuotteet (mm. lentokone- ja avaruusteollisuus) kuuluvat olennaisena osana Bremenin elinkeinoelämään.

Muutaman suuren puiston kaupungissa toimii myös tunnettu jalkapallojoukkue SV Werder Bremen. Bremenistä löytyy ihan mukavasti nähtävyyksiä ja vierailun arvoisia paikkoja, jotka ehtii katsastaa parissa kolmessa päivässä. Bremen on myös tunnettu myös lokakuussa järjestettävistä kaksiviikkoisista Freimarkt-festivaaleistaan, jonka karnevaalitunnelmissa ihmiset juhlivat monta päivää putkeen pikkutunneille saakka. Myös jo lähes tuhannen vuoden ajan Bürgerweide-aukiolla järjestetyt Bremenin markkinat on tunnettu kansanjuhla. Lämpötila Bremenissä on yleensä talvisin vilpoisampaa kuin sisämaassa, ja lämpötila voi tippua pakkasen puolelle, kesällä keskilämpötila on päivisin 20-30 plusastetta.

Bremenin raatihuone ja Roland-patsas, Bremen
roland-patsas bremen
Photo Credits: Tilo 2006
Distribution license for the photo

Goottilaiseen tyyliin 1400-luvun alussa rakennettu Bremenin raatihuone (Bremer Rathaus) on yksi tunnetuimmista historiallisista rakennuksista kaupungissa. Raatihuonetta on kunnostettu ja paranneltu useaan otteeseen, ja ulkoa päin sen arkkitehtuuri edustaa nykyään renessanssityyliä. Raatihuone, ja sen edustalla seisova Bremer Roland -patsas kuuluvat UNESCO:n maailmanperintöjen joukkoon. Roland ei ole oikea historiallinen henkilö, vaan kuvitteellinen sotasankari, josta kerrotut tarinat olivat erityisesti keskiajalla hyvin suosittuja. Bremenissä on muitakin Roland-patsaita, mutta tämä on niistä ylivoimaisesti kuuluisin. Raatihuoneen edustan Roland-patsas on alustoineen ja katoksineen yli 10 metriä korkea. Patsas pitelee toisessa kädessään miekkaa ja rinnalla komeilee Preussin vallan kotkakuvalla varustettu kilpi.

Bremenin tuomiokirkko, Bremen
bremen cathedral
Photo Credits: tnarik
Distribution license for the photo

St. Petri Dom (Pyhän Pietarin tuomiokirkko) sijaitsee kauppatorin luona, aivan raatihuoneen lähellä. Katedraali valmistui ennen 1200-lukua pitkän rakennustyön jälkeen, joka alkoi jo 1000-luvulla. Alunperin roomalaistyyliseksi basilikakirkoksi suunnitelluun rakennukseen tuli vahvasti sävyjä gotiikasta, ja sen kaksi tornia ovat melkein 100 metriä korkeita. Kolmiomuotoista kirkon päätyä koistaa ruusukuviot. Nykyään kirkkoon kuuluu myös museo, useita ikivanhoja esineitä ja muun muassa muumioita, jotka lepäävät lasiarkuissa. Tuomiokirkon holvit ja kattokoristeet ovat kauniita, ja rakennuksessa vallitsee harras tunnelma.

Vanhakaupunki ja Schnoor, Bremen
schnoor bremen
Photo Credits: tnarik
Distribution license for the photo

Bremenin Vanhakaupunki on vanhoista kujista ja kalastajataloista koostuva alue keskeisellä paikalla kaupunkia, Weser-joen vierellä. Kaikkein vanhin osa kaupunkia on idyllinen Schnoor-kortteli, jonka vanhimmat pienet talot ovat peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Yksi tunnetuimmista taloista Schnoor-korttelissa on ”Schifferhaus” (”Kapteenin Talo”). Alueen kapeiden katujen varsilla on monia kahviloita, putiikkeja ja ravintoloita. Bremenin vanhimman kaupunginosan arkkitehtuuri on säilynyt hyvin näihin päiviin saakka, ja kohteita onkin pyritty suojelemaan, kunnostamaan ja entisöimään. Schnoorin korttelin kujia kierrellessä ja vanhaa arkkitehtuuria ihastellessa saa kulumaan helposti parikin tuntia. Korttelin tultaessa ulos, saavutaan Bremenin vanhaan keskustaan.

Käsiteollisuuskatu Böttcherstraße ja Roselius-talo, Bremen
böttcherstrasse bremen
Photo Credits: tnarik
Distribution license for the photo

Bremenin historiallisen keskustan kuuluisa katu on nimeltään Böttcherstraße, joka on ainoastaan reilun sadan metrin mittainen. Kadun vierellä on useita erikoisen näköisiä taloja, joista useimmat on rakennettu vuosien 1922 ja 1931 välisenä aikana. Talot ovat ryhmänä sopusoinnussa keskenään, ja niiden suunnittelussa on käytetty monia kokeilevia arkkitehtuurisia tyylejä. Tiiliskivien käyttö taloissa on hyvin runsasta. Gotiikkaa ja jugendtyylejä yhdistelevät eriskummalliset talot ovat rakennettu pitkälti Ludwig Roseliuksen aloitteesta. Roselius (1874-1943) oli tunnettu kahvikauppias, joka patentoi kofeiinittoman kahvin kehittämisen vuonna 1906. Böttcherstraßella sijaitseva Roselius-talossa (Roseliushaus) on esillä mielenkiintoinen kokoelma saksalaista taidetta eri vuosisadoilta, paljon kuvaveistoksia, maalauksia ja reliefejä.

Universum Science Center, Bremen
universum science center bremen
Photo Credits: Aeturnum
Distribution license for the photo

Valaan ja kilpikonnan risteytystä tai avaruusalusta muistuttava Universum Science Center avattiin vuonna 2000. Tiedekeskus toimii pitkälti opetustilana, ja se sijaitseekin Bremenin yliopiston läheisyydessä. Näyttelyt on jaettu kolmeen pääkategoriaan: ihmiskunta, maapallo ja maailmankaikkeus. Kaikkiaan näyttelyitä on noin 250 kappaletta. Interaktiiviset esitykset demonstroivat kuinka erilaiset tieteelliset ja fyysiset ilmiöt syntyvät. Esimerkkinä havainnollinen esitys kuinka tornado syntyy, mitkä tekijät tekevät siitä suuremman ja vahvemman ja millaisia voimia se pitää sisällään.

Kunsthalle Bremen, Bremen
Bremenin taidemuseo Kunsthalle Bremen on yksi Bremenin tunnetuimmista museoista. Kunsthalle-museo on rakennetuu vuonna 1849 ja sitä laajennettiin vuonna 1902. Museossa on merkittävä kokoelman maalauksia 1800- ja 1900-luvuilta. Tunnettujen mestareiden töiden lisäksi esillä on myös monen ranskalaisen ja saksalaisen impressionistin teoksia, ja ensimmäisen tunnetun saksalaisen naistaiteilijan, Paula Modersohn-Beckerin töitä.