Los Angeles, Yhdysvallat – Parhaat top 10 nähtävyydet
Los Angeles, Yhdysvallat
Los Angeles sijaitsee Kalifornian osavaltiossa aivan Yhdysvaltojen länsiosassa Tyynen meren rannalla. Kaupungissa asuu noin neljä miljoona ihmistä, mutta kun mukaan lasketaan koko Los Angelesin metropolialue, väkiluku nousee yli 16 miljoonaan. Metropolialueella asuu yli 140 eri kansalaisuutta olevaa ihmistä. Los Angelesin kaupunki koostuu viidestä alueesta, joista Hollywood on kuuluisin elokuvateollisuutensa ansiosta. Laajalle alueelle levittäytyvään metropolialueelle mahtuu monta kymmentä tutustumisen arvoista nähtävyyttä, kanjonia ja rantaa. Los Angelesin ilmasto on lämmin ja vähäsateinen, lämpötila on reippaasti plussan puolella talviaikaankin. Lomakohteena Los Angeles toimii parhaiten modernia kaupunkilomaa tai rantalomaa etsivälle. Enkelten kaupunkiin ja Hollywoodiin on moni amerikkalainen lähtenyt etsimään onneaan, mutta unelma on usein jäänyt haaveeksi.
Rannat: Venice, Santa Monica, Malibu, Los Angeles
Photo Credits: Spoon Monkey
Distribution license for the photo
Los Angelesin tunnetuilla rannoilla aurinko paistaa herkeämättä ja rantoihin voi yhdistää monia tunnettuja musiikkiartisteja, lauluja ja elokuvia. Monesti paikalliset asukkaat neuvovat turistia menemään pohjoisempana sijaitsevalle Malibu Beachille Venicen tai Santa Monican sijaan, sillä siellä ranta on puhtaampi, eikä siellä ole niin levotonta.
Hengenpelastajien näkeminen työssään ei ole harvinaista, sillä monet hurjapäät uhmaavat mielellään valtavia aaltoja surffilaudoillaan. Pitkien hiekkarantojen äärellä on paljon ravintoloita, kaupustelijoita ja kauppoja. Venice ja Santa Monica on yhdistetty rantatiellä, jota pitkin monet rullaluistelevat tai pyöräilevät. Santa Monican rannalla sijaitsee yli sata vuotta vanha suuri aallonmurtaja, jolta voi kalastaa, ja jossa voi mennä esimerkiksi vuoristorataan tai syömään merinäköalaravintolaan.
Universal Studios Hollywood, Los Angeles
Photo Credits: NightRPStar
Distribution license for the photo
Saksalaisamerikkalainen elokuva-alan pioneeri Carl Laemmle perusti tämän kuuluisan elokuvastudion kanafarmin yhteyteen vuonna 1915, jolloin ensimmäiset äänettömät elokuvat tehtiin. Tänä päivänä Universal Studios on tuottanut satoja menestyselokuvia, ja yhtiö on yksi suurimmista alallaan. Studioalueella pääsee tutustumaan muun muassa elokuvan teon saloihin, maailman suurimpaan elokuvastudioon, erilaisiin elokuvia varten rakennettuihin rakennuksiin ja lavasteisiin, erilaisiin ääni- ja muihin tehosteisiin, temppuihin ja kuvauskikkoihin sekä tietenkin itse elokuviin ja niissä esiintyviin hahmoihin (esim. 10-metrinen King Kong).
Disneyland, Los Angeles
Photo Credits: gruntzooki
Distribution license for the photo
Los Angelesissa vierailevalle lapsiperheelle Disneyland lienee ensimmäisiä paikkoja jonne pitää
päästä. Disneyland sijaitsee noin 45 kilometriä Los Angelesin keskustasta etelään. Erilaiset kiertoajelut, näytökset ja paraatit sekä Walt Disneyn luomat hahmot houkuttelevat paikalle useita satoja miljoonia vierailijoita vuosittain. Disneyland on yhdistetty California Adventures teemapuistoon. Kiertoajeluista suosittuja ovat muun muassa Indiana Jones Adventure, Star tours, Space mountain, Haunted mansion ja Pirates of the Caribbean. Disneylandiin mentäessä on syytä varautua pitkiin jonoihin ja kalliisiin maksuihin.
Sunset Boulevard, Los Angeles
Photo Credits: ikkoskinen
Distribution license for the photo
Tämä kuuluisa katu sijaitsee Los Angelesin länsiosassa ja pituutta sillä on yli 35 kilometriä. Katu kulkee monien tunnettujen kaupunginosien ja maamerkkien läpi ja ohitse. Tunnetuimpia näistä ovat Echo-puisto, Silver-järvi, Los Feliz, Beverly Hills ja Hollywood. Katu kulkee osittain mutkaisesti ja vaikean maaston läpi, joten auto-onnettomuudet tiellä ovat yleisiä. Ilta- ja yöaikaan varsinkin Hollywoodin alueella Sunset Boulevardilla liikkuu prostituoituja ja huumejengejä. Tunnetuin osa kuuluisaa katua on Sunset Strip läntisessä Hollywoodissa, joka on Los Angelesin yöelämän keskus.
Hollywood Walk of Fame ja Hollywood-kyltti, Los Angeles
Photo Credits: maveric2003
Distribution license for the photo
Kulttuuri- ja historiakohteeksi nimitetty Hollywood Walk of Fame sijaitsee nimensä mukaisesti
Hollywoodissa. Katuun on maalattu yli 2000 suurta tähden kuvaa, joissa kussakin lukee yhden julkisuuden henkilön tai muuten viihdeteollisuudessa ansioituneen henkilön nimi. Kunniakatu Walk of Fame perustettiin vuonna 1958. Suurikokoinen Hollywood-kyltti sijaitsee korkealla kukkulalla Hollywoodissa. Ensimmäinen versio kyltistä ”Hollywoodland” pystytettiin jo vuonna 1924, eikä sillä silloin olllut mitään tekemistä viihdeteollisuuden kanssa. Hollywood-kyltti on nykyään yli 135 metriä leveä ja noin 14 metriä korkea. Kuuluisa nimikyltti on esiintynyt myös monissa tunnetuissa elokuvissa.
Cathedral of Our Lady of the Angels, Los Angeles
Photo Credits: sheilaellen
Distribution license for the photo
Los Angelesin tuomiokirkkona toimiva Cathedral of Our Lady of the Angels valmistui vuonna 1876. Yli 12-kerroksisen katedraalin sisään mahtuu yli 3000 ihmistä. Koko katedraalikompleksi levittäytyy laajalle alueelle, ja siihen kuuluu muun muassa useita puutarhoja ja vesiputouksia, pappila, kastekappeli, konferenssikeskus, lahjakauppa ja hautaholvi. Hautaholviin mahtuu samanaikaisen 6000 ruumista odottamaan hautaamista hautausmaalle. Tuomiokirkon ikkunat, ovet ja seinät ovat kauniisti koristellut.
Rodeo Drive, Los Angeles
Photo Credits: Bernardo Wolff
Distribution license for the photo
Los Angelesin kuuluisa, loistelias ja kallis ostoskatu sijaitsee Beverly Hillsissa. Vähänkään köyhemmän ei kadulle kannata mennä shoppailemaan, sillä luxus-tavara maksaa maltaita. Rodeo Driven kaupoissa myydään muun muassa parasta ranskalaista muotia, korkealuokkaisia jalokiviä ja italialaista taidetta.